maanantai 15. syyskuuta 2014

Köyhyys Zimbabwessa ja Suomessa

Tämä teksti on samalla Iisan koulutehtävä. Pahoittelut, että se on niin pitkä! :D

Köyhyys on maailmanlaajuinen ongelma. Suomen kaltaisessa teollistuneessa maassa puhutaan yleensä suhteellisesta köyhyydestä. Suhteellinen köyhyys tarkoittaa keskimääräistä selkeästi pienempää tulotasoa. Suomessa on vuonna 2012 myönnetty toimeentulotukea 371 007 henkilölle (Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos 2014). Heinäkuussa 2014 työttömyysprosentti Suomessa on ollut 7 (Tilastokeskus 2014).

Vuonna 2008 Saharan eteläpuoleisen Afrikan väestöstä 47% eli absoluuttisessa köyhyydessä (Global Finland 2014). World Health Organization: in (WHO 2014) mukaan absoluuttiseksi köyhyydeksi luokitellaan eläminen alle kahdella Yhdysvaltojen dollarilla päivässä.

Suoritin kolmannen työelämäharjoitteluni Dikwa Trustin orpolasten toimintakeskuksella Hararessa, Zimbabwen pääkaupungissa. Tein harjoitteluni aikana haastatteluja useasta Dzikwan tukemasta lapsesta. Haastattelujen tarkoituksena oli kerätä tietoa lapsista ja heidään elämästään. Zimbabwessa työttömyys ja köyhyys ovat erittäin laajoja yhteiskunnallisia ongelmia. Haastatteluissa tuli ilmi vaikeuksia saada koulumaksuja, vuokraa ja ruokaa maksettua, väkivaltatapauksia ja huolta sairauksista, kun ei ole varaa mennä lääkäriin.

Zimbabwen valtion virallisen tilaston mukaan (Trading Economics 2014) työttömyysprosentti Zimbabwessa on vuonna 2014 noin 11. Kuitenkin paikallisen sosiaalityön opiskelijan (Chiwada 2014) mukaan todellisuudessa työttömiä on reilu 90% Zimbabwen väestöstä. Zimbabwessa suuren osan sosiaalityöstä toteuttavat erilaiset kansalaisjärjestöt. Valtion sosiaalitoimistot järjestävät kuitenkin esimerkiksi työllistämisprojekteja. Vierailulla (2014) Dzivarasekwa 1 alueen sosiaalitoimistossa sosiaalityöntekijä kertoi ompelukurssista, jolla naiset opettelevat tekemään käsitöitä pystyäkseen ansaitsemaan hieman rahaa.

Muita Zimbabwessa käytettyjä keinoja ehkäistä työttömyyttä ovat asunto-osakeyhtiöt. Tyypillisesti asunto-osakeyhtiöt (Housing Cooperatives) muodostavat joko samassa yrityksessä työskentelevät tai samalla alueella asuvat. Asunto-osakeyhtiön asukkaat jakavat vastuut ja yhdistävät voimansa tehdäkseen asuinoloistaan paremmat. (HomelessInternational n.d). Lisäksi Zimbabwen valtio jakaa ruoka-avustuksia pienituloisille ja pyrkii luomaan uusia työpaikkoja. (Chiwada 2014). Zimbabwen Nuorisoministeriöllä (Ministry of Youth) on myös ohjelmia nuorten voimaannuttamiseksi. Ohjelmien tavoitteena on koulutuksen ja yrittäjyyden tukeminen. (NewsDay 2014).


Laki velvoittaa ulkomaalaisten omistamien yritysten luovuttamaan vähintään 51% omistuksesta alkuperäisille zimbabwelaisille. Lain mukaan tästä 51% osuudesta 10% tulee varata paikallisille yhteisöille. Lisäksi vuonna 2000 Zimbabwen presidentti Robert Mugaben johtama puolue otti viljelymaat pois valkoisilta maanviljelijöiltä ja luovutti maatilat mustille zimbabwelaisille mustien voimaannuttamisen nimissä. (Free & Fair Zimbabwe Election n.d).

Suomessa tilanne köyhyyden kannalta on sikäli hyvä, että täällä ei juurikaan elä ihmisiä absoluuttisessa köyhyydessä. Suomessa köyhyyttä ehkäistään esimerkiksi tarjoamalla ilmainen peruskoulutus kaikille sekä lukukausimaksuton koulutus korkeammilla asteilla. Peruskoulut ja toisen asteen koulut tarjoavat lisäksi ilmaisen aterian joka päivä. Kansaneläkelaitos tarjoaa tulonsiirtoja monessa eri tilanteessa ja kustantaa suuren osan kansalaisten terveydenhuoltokustannuksista. (Kansaneläkelaitos n.d). Sosiaalitoimistoista voi saada sosiaalista luototusta harkinnan varaisesti, sekä toimeentulotukea, kun muita keinoja hankkia tuloja ei ole. Asumista tuetaan esimerkiksi kaupunkien/kuntien tarjoamilla halvemilla vuokra-asunnoilla ja asumiskustannuksiin on mahdollista saada tukea Kansaneläkelaitokselta. Työllistymistä ja työllisyyttä tuetaan Suomessa erilaisilla työ- ja elinkeinopalveluilla. TE-toimistot auttavat esimerkiksi työnhaussa ja yrittämisen perustamisessa. Alle 25-vuotiailla on Suomessa nuorisotakuun kautta oikeus saada koulutus- työharjoittelu- tai työpaikka. ( <www.nuorisotakuu.fi>).

Osoitteessa www.finlex.fi voi tutustua esimerkiksi





Kaikista näistä toimenpiteistä huolimatta köyhyys ei ole Suomestakaan kokonaan poissa. Köyhyys on usein ylitsesukupolvista, siirtyy vanhemmilta ja lapsille ja eteenpäin lapsenlapsille. Syitä köyhyyteen voivat olla esimerkiksi työttömyys, erilaiset sairaudet ja vammat, avioerot, lähiomaisten kuolemat ja monet muut. Myös Suomessa köyhyys voi tarkoittaa sitä, että joskus ei ole rahaa ruokaan tai bussilippuihin eikä lähteä elokuviin tai ulos syömään kavereiden kanssa. Köyhyys voi aiheuttaa ulkopuolisuutta ja syrjäytymistä. Kokemuksia köyhyydestä Suomessa voi lukea esimerkiksi teoksesta Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä (Isola, Larivaara, Mikkonen 2007).


Lähteet

Chiwada, Edina 2014. Keskustelu 10.9. älypuhelinsovelluksen välityksellä.

Free & Fair Zimbabwe Election n.d. Zim's Indigenisation Policy: Empowering the rich and the powerful. Verkkodokumentti. <http://www.zimbabweelection.com/2013/05/16/zims-indigenisation-policy-empowering-the-rich-and-powerful-ffze/> Luettu 15.9.2014

Global Finland 2014. Mitä köyhyys on kehitysmaissa? Verkkodokumentti. <http://www.global.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15802&contentlan=1&culture=fi-FI>
Luettu 12.9.2014.

HomelessInternational n.d. Zimbabwe National Association of Housing Coopertavies (ZINAHCO). Verkkodokumentti <http://www.homeless-international.org/document_1.aspx?id=0:61454&id=0:59164&id=0:59153>
Luettu 13.9.2014

Kansaneläkelaitos n.d. Verkkodokumentti. <www.kela.fi>. Luettu 15.9

Isola, Anna-Maria; Larivaara, Mervi ja Mikkonen Juha 2007 (toim.). Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä. Kustannusosakeyhtö Avain Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n tukemana.

NewsDay 2014. Youth empowerment guarantees economic prosperity. Verkkodokumentti. <https://www.newsday.co.zw/2014/04/29/youth-empowerment-guarantees-economic-prosperity/>
Luettu 15.9.2014

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos 22.1.2014. Tilastoraportti.
Suomen virallinen tilasto, Toimeentulotuki.

Tilastokeskus 26.8.2014. Heinäkuun työttömyysaste 7,0%. Verkkodokumentti <http://www.stat.fi/til/tyti/2014/07/tyti_2014_07_2014-08-26_tie_001_fi.html>
Luettu 12.9.2014

Trading Economics 2014. Zimbabwe Unemployment rate. Verkkodokumentti.
Luettu 13.9.2014.

Vierailu sosiaalitoimistoon elokuu 2014. Sosiaalityöntekijä kertoi työstään . Dzivarasekwa 1, Harare,Zimbabwe.

WHO 2014. Poverty. Verkkodokumentti.<http://www.who.int/topics/poverty/en/> .
Luettu 12.9.2014.




- Iisa

torstai 21. elokuuta 2014

Piipahdus päiväntasaajalle

Kävimme Iisan kanssa parin viikon ex tempore -matkalla Keniassa. Olin siellä nelisen vuotta sitten vapaaehtoishommissa neljä kuukautta mm. Geesken kanssa, ja luonnollisesti tarkoituksena on ollut mennä joskus käymään uudestaan. No, ei kyllä ollut tarkoitus mennä nyt, mutta heinäkuun lopussa kuitenkin varasimme lennot ja lähdimme viikkoa myöhemmin :D Geeske oli siellä myös Afrikan turneensa päätteksi, joten liityimme seuraan ja kävimme fiilistelemässä muutaman vuoden takaisia paikkoja ja tapaamassa tuttuja.

Olimme ensin pari päivää Kisumussa ja sieltä matkasimme Kurian maakuntaan, Tansanian rajaseudulle, Nyabohanse -nimiseen kylään. Olimme Geesken ja n. 40 muun vapaaehtoisen kanssa siellä maaseudun rauhassa työleirillä loppuvuodesta 2010. Oli ihan mahtavaa päästä sinne uudestaan, ehdottomasti mun lempipaikka Keniassa!


Kävimme vierailulla silloisessa asuinpaikassamme. Isoäiti muisti meidät vielä, mutta kuten ilmeestä näkee pikkunaperon kanssa tapaaminen oli ensimmäinen. Kaikki oli aika lailla ennallaan, mutta oli kiva nähdä että perheellä oli nyt lisäksi kaneja lihan- ja tulonlähteenä.



Kuriassa tapasimme vanhoja ja uusia tuttuja. Mukavampia ja ystävällisempiä isäntiä ja emäntiä saa hakea! Tämä jengi tekee todella hienoa työtä paikallisen yhteisön hyväksi, siitä ihan oma postaus luvassa myöhemmin.


Kuriassa on niin kaunista! Hassua, kuinka jokin paikka voikin tuntua niin kotoisalta, vaikka siellä on viettänyt elämästään vaivaiset kolme viikkoa :D

Kuriasta jatkoimme Nunguniin visiteeraamaan mun pääasiallista vapaaehtoistyöpaikkaa, Kyale Small Homea. Ikävä kyllä lapset olivat lomilla, mutta Mama Patrician tapasimme. Jos Kuriassa oli kotoisaa, oli täällä melkeinpä aavemaista.


Kaikki näytti olevan aikalailla ennallaan. Osittain aika kulunutta ja rapistuneempaa kuin viimeksi, mutta joitain parannuksiakin oli. Sisällä oli nyt ihan oikeat vessat, tosin en tiedä kuinka järkevää se on kuivalla seudulla, kun reikä ulkohuussin lattiassa ajaisi saman asian. Nytkin oli vesi loppu ja seuraavat sateet tiedossa vasta lokakuussa. 

Oli ihanaa nähdä, että meidän silloin rakentama "kanihäkki" oli yhä kunnossa ja sitä oli laajennetukin tuplakokoiseksi. :)


Ja lehmä oli saanut vasikan! Sillekin banaaninkuoret maistuivat ^_^

Nungunista jatkoimme Mombasaan kolmen päivän rantalomalle. Kenia on kyllä oiva matkailumaa, suosittelen. Sieltä löytyy suurkaupunkeja, upeita hiekkarantoja, Victoria-järveä, Mount Kenya ja kaiken huippuna Masai Mara ja muut upeat luonnonpuistot. Jos ikinä haluatte safarille bongaamaan elefantteja, kirahveja, leijonia, gepardeja ja muita Avaran Luonnon ihmeitä, menkää Keniaan, ettekä varmasti tule pettymään. Lisäksi Keniassa on kohtuullisen halpaa (tähän ei lasketa Suomesta ostettuja valmismatkoja, jotka ovat törkyhintaisia) ja siellä on helppo kulkea itsekseenkin eikä matkanjärjestäjistä ole pulaa. Perehtykää toki vähän, ennen kuin pakkaatte matkalaukut ;)



Kahdentoista päivän aikana matkasimme siis Kenian laidasta laitaan. Kilometrejä kertyi GoogleMapsin mukaan Kenian sisällä 1800 (Hararen ja Nairobin välinen etäisyys linnuntietä on 1900 km, lentoaika 3 h) ja busseissa ja matatuissa istuimme noin 40 tuntia - kolme yötä ja muutaman puolikkaan päivän. Eihän siinä mitään järkeä ollut, mutta mukavaa silti! Seuraavalla kerralla täytyy sitten yrittää olla joka paikassa vähän pidempään ja tsekata muutama uusikin paikka ;)

Elina

lauantai 2. elokuuta 2014

Vilinää vilskettä Sentterillä



Dzikwan toimintakeskus, eli kotoisasti Sentteri, on kaiken toiminnan sydän. Tänne lapset tulevat syömään, oppimaan, leikkimään ja pelaamaan. Täältä käsin hoidetaan myös paikallinen hallinto ja asioiden järjestely. Täällä tapahtuu! Kuvassa vasemmalla vaalea IT-lab ja oikealla tummempi keittiö- ja ruokasalirakennus.


IT-labissa pidetään kirjanpito- ja ATK-oppitunteja. Lapset käyvät siis paikallisia kouluja, mutta Sentterillä tarjotaan lisäopetusta kaikkina arkipäivinä. Lapset voivat käyttää koneita myös vapaa-aikana.


Tässä keittiössä valmistetaan lounas usealle sadalle lapselle seitsemänä päivänä viikossa.


 Kanat uuniin! Paikallinen juhlaruoka (ja kaikkien lasten lempiruoka :) ) on kana ja riisi. Sentterilläkin sitä tarjotaan pari kertaa vuodessa.


Ruoka maistuu! Lounaalla käy päivittäin keskimäärin 200 lasta. Muuna aikana ruokasalissa on lisäopetusta.


Keittiön ja ruokasalin takana on pieni kasvimaa, jossa kasvatetaan maissia ja vihreitä vihanneksia lounastarpeiksi. Vähän etäämmältä, metsäpalstalta, löytyy myös ihan täysimittainen kasvimaa.


Vasemmalla viime vuoden lopulla valmistunut toimistorakennus ja oikealla tyttöjen ja poikien vessat.


Nyaradzai ja Vaidah työntouhussa toimistolla. Neljänsadan lapsen (+ muutaman työntekijän ja parinkymmenen vapaaehtoisen ja harjoittelijan ;) ) asioissa riittää hoitamista.


Sentterin pallokentällä käy vilske, kun eri-ikäiset lapset pelaavat keskenään. Suosikkeja ovat jalkapallo, koripallo ja tennis.


Tytöt pelaavat kivipelia kaivon kannella ^_^ Osa lapsista tulee Sentterille päivittäin useiksi tunneiksi viettämään aikaa kavereidensa kanssa.   

Elina

torstai 31. heinäkuuta 2014

"Opin, osaan ja toteutan isona haaveeni"

Jonkinlaisen käsityksen olette varmaan saaneet työharjoittelupaikastamme, mutta jotta mikään ei jäisi epäselväksi, luvassa on sarja esittelyjä yhdistyksestä ja sen eri toimintamuodoista.

Zimbabwen AIDS-orvot ry:n tarina alkoi tavallaan jo vuonna 1992, kun Seppo päätti maksaa puoliorvon dzivarasekwalaispojan koulumaksut. Alkuvuosina toiminta kasvoi hitaasti perheen ja suvun tuella. Vuonna 1997 tukijoiden joukkoon liittyi ensimmäinen "ulkopuolinen" kummi ja nykyisin kummeja onkin nelisen sataa ja lapsia tuen piirissä saman verran.

Toiminnan tarkoituksena on tukea köyhistä oloista tulevien orpojen ja puoliorpojen, lahjakkaiden lasten koulunkäyntiä.


Dzikwan lapsille kustannetaan koulumaksut, koulupuvut, oppikirjat ja kirjoitusvälineet. Näin varmistetaan, että lapset, joilla on intoa ja lahjoja opiskeluun, pääsevät niitä myös käyttämään.


Lapsille tarjotaan myös päivittäinen ateria Dzikwan toimintakeskuksella. Useimmissa zimbabwelaisperheissä ateriat koostuvat sadzasta eli maissipuurosta ja vihreistä vihanneksista. Toimintakeskuksella lapset saavat myös proteiinia lihan, kalan ja papujen muodossa.


 Päivittäinen ateria tarjotaan Dzikwan lasten lisäksi myös noin sadalle "sadza-lapselle". Wilfried näyttää peukkua! 

Lapset saavat myös ilmaisen perusterveydenhuollon. Pari viikkoa sitten kävimme kymmenen lapsen kanssa silmäklinikalla ilmaisessa perustarkastuksessa. Kaikki kymmenen passitettiin perusteellisempaan tarkastukseen.



Lapsille tarjolla myös muuta kehittävää toimintaa: mm. lisäopetusta, tanssi-, laulu-, soitto- ja draamaharjoituksia, jalkapallotreenejä, vuosittainen urheilupäivä, ympäristökasvatusta omalla metsäpalstalla.... 

Suomesta tulevista konteista lapset saavat lisäksi mm. lahjoituksina saatuja vaatteita, kenkiä, koululaukkuja... Neulelangat ovat myös kuumaa kamaa! Tässä Faru aloittelee kaulahuivia.

Yhdistyksen nettisivuilta löytyy lisäinfoa vaikka millä mitalla, sinne löydätte tästä. :)

-Elina

lauantai 26. heinäkuuta 2014

A Home Without a Dog is Just a House

Dogs are everywhere. Niitä tuntuu olevan kaikkialla, missä ikinä liikummekin. Sen kunniaksi pienet esittelyt Dzikwan Centerissä, metsäprojektissa ja Pagomossa asuvista lemmikeistä. 

Dooris asuu Dzikwa Centerillä. Se on reipas nuori neiti, jota valitettavasti suurin osa lapsista pelkää. Dooris on leikkisä ja tykkää hyppiä ja juosta. 

Rex on Dooriksen isä ja rauhallinen herrasmies. Myös Rex majailee Dzikwa Centerillä. 
Kissoja ei Hararessa näy kovin paljoa. Leroy viettää suurimman osan ajasta Dzikwa Centerin keittiössä tai aivan sen läheisyydessä. Emänniltä on välillä tullut valitusta aiheesta :D
Foxy on Dzikwan metsäprjoketin pieni hengetär. Se tykkää tappaa myyriä ja hiiriä. Yleensä Foxy piilottaa tappamansa myyrät ja hiiret maahan ja syö ne vasta kun ne ovat mätiä. 

Esko on Oilin ja Sepon vanhempi herra, jo 12-vuotias.  Esko on asunut Chipangalin villieläinten orpokodissa, josta Seppo haki sen Harareen.  Eskon koti on Pagomossa.
  

Mikko on Eskon kaveri ja toinen Pagomon karvaturreista. Mikko on jo 11-vuotias, mutta käyttäytyy useimmiten kuin pentu. Se rakastaa leikkimistä ja juoksemista ja on aina todella innoissaan, kun ihmiset tulevat kotiin. Mikko on rodultaan bordercollie.


<3:llä Iisa

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Oppimisen iloa

Tiistaisin ja keskiviikkoisin opetamme matikkaa ja enkkua 3-6 -luokkalaisille. Aamupäivisin lapsia tulee paikalle yleensä alle viisi ja iltapäiväisin 20-30. Onneksi meillä on apuna myös kaksi vanhempaa Dzikwan "lasta", Alice ja Vaidah, muuten isojen ryhmien opettaminen olisi aika mahdotonta. Alice ja Vaidah ovat ikään kuin kirjoittaneet viime vuoden lopulla ja odottelevat nyt yliopisto-opintojen alkua. 

Yleensä meillä on iltapäivisin 2-3 pienryhmää, ja saman verran teemoja. Esim. yksi ryhmä kerrallaan tekee enkkua, toinen matikkaa ja kolmas myös joko matikkaa tai pelejä/leikkejä. Teema vaihtuu 30-40 min välein, eli kaikki ryhmät pääsevät tekemään kaikkea.

Pirkko ja kummityttö Zvikomborero (=Siunaukset) loogisten palojen kimpussa. 
Alussa oppitunnit vähän kauhistuttivat; mitä lapsille kannattaisi opettaa ja ennen kaikkea miten? Onneksi täällä oli parin-kolmen viikon ajan kummilastaan tapaamassa suomalainen luokanopettaja miehensä kanssa. Hänelta saimme korvaamattomia vinkkejä ja materiaaleja matikan opetukseen. Ilman Pirkkoa olisimme totisesti pulassa! Nyt tuntuu, että tunneista on hyötyä, ja lisäksi meillä ja lapsilla on oikeasti mukavaa yhdessä. Tiesittekö että matikkakin voi olla kivaa? 

Teemana mittaaminen: Lapset piirsivät kätensä ääriviivat ja mittailivat mm. leveyden ja sormien pituuksia. Eivät olisi malttaneet lopettaa ollenkaan!
Hienosti sujuu! Värikynät ovat kuin taikakalu, jonka ansiosta lapset viihtyvät aiheen kuin aiheen parissa.
Päänympäryksen mittaaminen oli myös jännää puuhaa ja lapset opettivat sitä hienosti toinen toisilleen. Ja olihan se yllättävää, että päänympärys on yli puoli metriä!
Piirtämisen iloa! Tässä vapaata ja vapauttavaa, keskittynyttä piirtämistä tuntien ulkopuolelta.
Pojat tykkäsivät enkkupelistä niin, etteivät olisi malttaneet lähteä tunnilta kotiin ollenkaan :D Kun osa tunnista on hauskempaa, ja ennen kaikkea uutta ja erilaista tekemistä, lapset tulevat kerta toisensa jälkeen ja jaksavat vakavammat ja vaikeammat matikan osuudetkin. 
Pyrimme pitämään matikan tunnit mahdollisimman konkreettisina ja toiminnallisina. Englannin osuuksien on tarkoitus rohkaista lapsia puhumaan, kyselemään ja ilmaisemaan itseään englanniksi. Ohjelmassa on ollut mm. kysymysten tekemistä kavereille (Ette usko kuinka vaikeaa voi olla keksiä kysyttävää! :O ), lukemista ja luetusta keskustelua, yksinkertaisia draamaharjoituksia ja pelejä. Myös matikan osuuksissa tulee luonnollisesti opittua englantia, meiltä kun ei tuo shona vielä oikein suju ;)

Stand up and say: "I'm the best!"
Ite ollaan saatu tunneilla tosi hyvää ryhmänohjauskokemusta, ja täytyy sanoa, että päässälaskutaidoista on pahimmat pölyt karisseet ;) Tähän mennessä mun oma suosikkiaihe tunneilta on ollut jakokulma, niin tylsältä kuin se ehkä kuulostaakin. Lapset kammoksuvat sitä, mutta kun se tehdään yhdessä muutaman kerran ja hoksaavat idean, eivät malttaisi lopettaa sitäkään :D Melkeinpä tärkeintä tunneissa taitaakin olla yhdessä tekeminen ja se, että lapsille antaa aikaansa, on kiinnostunut, välittää ja innostaa oppimaan. Täkäläisissä kouluissa ekaluokallakin voi olla 50 oppilasta ja lukiossa yli 70, joten pienryhmäopetus silloin tällöin ei varmasti tee pahaa. Opettajat eivät yksinkertaisesti voi huolehtia, että jokainen sisäistää massatunneilla kaikesta kaiken. Osalla lapsista onkin tosi pahoja puutteita ihan matikan perusteissa.

....mutta niistä lisää myöhemmin!

T. E


maanantai 21. heinäkuuta 2014

Arjen sankarit

Eikö ole ihanaa, jos joku on laittanut aamupalan valmiiksi? Ei sillä että sellaista arkena tapahtuisi liian usein. Paitsi täällä, ja siihen voi kulkaa vaikka tottua. Tänä aamuna Janet-kotiapulainen teki meille ihanaa tomaatti-sipuli-munakasta, ja huomisaamuksi hän suunnitteli tekevänsä sekä pienen annoksen munakasta että lettuja. Lisäksi Iisa pyöräytti jo aamua varten valmiiksi papaija-avokado-banaani-omena-appelsiini-smoothien. Ei hassumpaa vai mitä? :D Jaksaa paremmin nousta aamulla sängystä ylös, kun tietää että aamupala odottaa valmiina! Ja joka jäähtyy, jos torkuttaa liian kauan ;)

Meistä suomalaisista tuntuu tietysti vähän kiusalliselta, jos joku muu nousee joka aamu aikaisin tekemään aamiaisen valmiiksi, puhumattakaan tiskaamisesta, pyykinpesusta, silittämisestä, siivoamisesta ja mitä näitä nyt on. Nehän kuuluu hoitaa ite, ja kun itse olen ollut töissä kotiapulaisena Suomessa, niin yleensä rouvat joka tapauksessa tekevät ikävimmät hommat itse. Eihän niitä nyt toisella kehtaa teettää! :D Mutta täällä kuuluu palkata kotiapulaisia, tarjota työpaikkoja tiedättehän, jos siihen suinkin on varaa. Pagomossa arjen sujuvuudesta huolehtii siis kotiapulainen Janet ja hänen miehensä Shepherd, joka huolehtii vähän kaikesta ja on ollut Oilin ja Sepon palveluksessa yhdeksänkymmentäluvun lopulta asti. Tunnustettakoon siis, etten ole kahteen kuukauteen esimerkiksi pessyt kertaakaan vessaa.

Kyllä palvelusväessä ehdottomasti on puolensa. Aikaa säästyy tuntitolkulla joka päivä, kun voi skipata päivän tylsimmät toimet. Esimerkiksi viime viikolla Shepherd kävi meidän puolesta hakemassa Butcherystä lihat ja Mbaresta, Hararen suurimmalta (valtavalta) torilta, hirveät määrät hedelmiä ja vihanneksia. Parastahan tässä oli se, että lauantaina tuli toinen Janet (Tämä Janet käy kokkaamassa ja tekemässä suursiivouksen lauantaisin. Ei riitä että oma Janet siivoaa joka päivä ;)) valmistamaan niistä ruokia. Muutaman tunnin päästä meillä olikin sitten valmiina vege- ja jauhelihamunakoisolasagnea, kasvis- ja kanacurrya sekä mausteriisiä, kahdet erilaiset uunivihannekset ja butternutkeittoa. Kaikkea niin isot annokset, että nyt on pakastimessa ruokaa muutamaksi toviksi. Vaikka ruuanlaitto on mukavaa, on silti vielä mukavampaa kun joku muu tekee sen puolesta!

Tänään aamupäivällä pihalla oli aavistus jännitysnäytelmää, kun joku näki kobran livahtavan pensaiden taakse. Sen päälle sitten Shepherd ja Janet muiden paikalla olevien avustuksella kantoivat kuumaa vettä ja lopulta saivat sen ulos kolostaan ja lyötyä hengiltä laudanpätkällä. Loppujen lopuksi kyllä kävi ilmi, ettei se ollutkaan kobra ja arvoitukseksi jäi oliko se edes vaarallinen... Mutta kyllä täällä niitä kobriakin on.
   
Liikkui vielä kuolleenakin....
Täytyy totisesti antaa tunnustusta talon palvelusväelle, ovat oikein huomaavaista ja ystävällistä porukkaa. Ehdottomasti suosittelen harkitsemaan ihan vakavasti muuttamista maahan, jossa kotiapulaiset kuuluvat asiaan. Säästyy itsellekin aikaa vähän tärkeämpiin asioihin, kuten nyt esimerkiksi blogikirjoitteluun ja pihapuissa kiipeilyyn ;)

Sunnuntaihuvituksia :D

-Elina

PS. Näin siis Pagomossa, jossa olemme yleensä vain viikonloppuisin. Nyt nautimme Pagomossa olosta poikkeuksellisti neljä yötä putkeen :P Shelterillä arkena teemme ihan ite omat aamupalat ja tiskaamme tiskit, mutta vessaa ei sielläkään tarvitse siivota :D