lauantai 21. kesäkuuta 2014

Aurinkoisia talvipäiviä



Suomessa on kuulemma satanut tällä viikolla lunta ja juhannusta on vietetty pipot päässä :D Ja siellä pitäisi olla kesä! Meillä on täällä keskitalvi ja aikalailla sellaiset ilmat kuin Suomessa ihanteellisena kesäpäivänä. Muutamaa puolipilvistä päivää lukuunottamatta on tosi aurinkoista, ja silti ihmiset valittavat kylmyyttä. No, niin mekin valitetaan. Ilma on Hararessa, 1,5 km korkeudella merenpinnasta sen verran ohutta, että lämmintä on lähinnä suorassa auringonpaisteessa. Sisällä ja varjossa on päivälläkin viileää, ja lämpötila laskee saman tien kun aurinko laskee illalla kuudelta. Pitkähihaiset vaatteet päällä kuljetaan enimmäkseen, tosin auringossa voi tulla kuuma hihattomallakin. Iisa jopa osti viikko sitten villapaidan ja minä sain fleecetakin lahjoituksena :D Toki tiesimme, että talvi-illat ovat viileitä, mutta ei silti tajuttu ottaa tarpeeksi lämmintä vaatetta mukaan :P Asuminen Afrikassa ei siis tarkoita välttämättä kuumuutta ja hikoilua 24/7, vaikka sellainen mielikuva meillä useimmilla Euroopassa taitaa ollakin ;) 8 000 km pitkään ja kolmen Euroopan kokoiseen maanosaan mahtuu monenlaista ja  Zimbabwessa, hiukan Kauriin kääntöpiirin pohjoispuolella, on kuuminta loppuvuodesta.


Tällaisessa pikku "kesämökissä" olemme nukkuneet viikonloppuisin Pagomossa. Koska katon ja seinien välissä on kymmenen sentin rako ja ilma on yhtä viileää kuin ulkona, siellä on tosi hyvä nukkua ihanan raittiissa ilmassa :)

Hyvin siellä tarkenee, kun on villasukat jalassa ja päällä peitto ja sen päällä vielä kaksinkerroin tuplakokoinen paksu leopardin talja. (Shelterilläkin, sisällä ihan oikeassa talossa, tarvii kyllä melkein yhtä paljon peittoja...)  Mutta ei tosiaan tarvi hikoilla Afrikan talviyössä, lämpötila on tainnut vaihdella jotain 8-12 asteen välillä. 

Talot ovat aika hataria, ikkunoista ja ovista vetää, eikä kannata ajatellakaan kulkevansa paljain jaloin betonilattioilla. Shelterillä meillä on tyylikkäästi slippereissä villasukat, ja yleensä minulla on päällä sekä neule/collegepaita että fleecetakki. Kohta varmaan pitää vetää kalsaritkin jalkaan :D
Talvella ei sada, eli grillijuhlia järjestäessä ei tarvitse pelätä että sade yllättää samalla hetkellä kuin grillin saa sytytettyä. (Toisin kuin Suomen kesässä ;)) Se tietysti tarkoittaa myös kuivuutta, puista alkaa lehdet ja kukat jo tippua, ja ruoho kellertää. Pardon, Centren talonmies, jakoi perjantaina vettä alueen asukkaille.Vesi alkaa olla Dzivarasekwassa vähissä, mutta Centren porakaivossa sitä kuitenkin vielä riittää kyläläisille asti. Sateita tulee kunnolla muistaakseni vasta marraskuussa.
Kevyesti näyttää naisilla kulkevan "muutama" litra vettä pään päällä....

Eilen ja tänään on ollut myös todella tuulista. Tuuli nostattaa kuivasta maasta pölyä ja pikkuroskaa silmät ja keuhkot täyteen. Tähän asti onkin hengitelty ainoastaan roskien polttamisesta nousevaa katkua ja muovinkäryä. Tuulista tulee kuulemma olemaan seuraavat pari kuukautta, mikä ei kyllä varsinaisesti ilahduta. Helppo uskoa, että silmätulehdukset lisääntyvät kevättä kohden kuivuuden ja pölyn takia, ja itelläkin pitää varmaan ottaa kohta allergialääkkeet käyttöön. Syyskuussa on kuulemma taivas jo hiukan rusehtava, koska hieno maapöly ei missään vaiheessa laskeudu ennen sateita.

Mutta, parin viikon päästä on tarkoitus lähteä Victorian putouksille lämmittelemään ja Hararessakin sää lämpenee elokuussa. Ja siitä päätellen, että ensimmäinen kuukausi täällä on mennyt reilussa viikossa, elokuu koittaa todennäköisesti noin kahden viikon päästä. Aika rientää! 

Seuraavaksi onkin luvassa juttua kaikesta siitä, mitä olemme tähän mennessä puuhailleet Centrellä lasten kanssa!

Elina (sormet ja varpaat jäässä, mutta silti erittäin tyytyväisenä täällä oloonsa)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti