sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Taiteilua

Hyvää juhannusta, vaikka täällä talvi onkin! :D

Meidän juhannus on sujunut aika taiteellisissa merkeissä. Meillä tosin oli suomalaisten kesken myös (jälleen kerran) illallisjuhlat Pagomossa viinin ja siiderin kera. 

Eilen järjestimme interacting club goes art -tapahtuman Dzikwa Centerillä. Lapset saivat kokeilla monenlaisia tekniikoita. Osaanottajia ei aluksi ollut kovin montaa (kaikki olivat hieman afrikkalaisessa ajassa, myös me), mutta sitten paikalle ilmestyi pikkuhiljaa 34 lasta. Tehtäväkseni tuli ohjata kollaasien tekemistä.  Apua lapset eivät siinä hirveästi kaivanneet, sillä he tarttuivat reippaasti toimeen heti ymmärrettyään, mitä pitää tehdä. Ehdin jopa tehdä yhen kollaasin itekin. Kuka silti ois uskonu, että mä oon joskus opettamassa kuvataidetta? :D 


Tapahtuman yleisilmettä. Lasten käyttämät välineet oli ainakin osittain maksettu rahoista, jotka sain synttärilahjaksi pari viikkoa sitten. 

Kauniita teoksia syntyi paljon. 

Lapset saivat maalata, tehdä kollaaseja ja kortteja, piirtää ja harjoitella langoilla ja hammasharjoilla maalaamista. Kuvassa Talentilla on työ kesken.  

Keskittynyttä piirtämistä.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa....:D onneksi sain olla mukana!
Oli ihana nähdä, miten innoissaan lapset olivat tekemisestä! Ei varmaan kuitenkaan ihan jokapäivästä hommaa täällä päin. Vilinää ja vilskettäkin tuli aika mukavasti. Tänään on kiva ottaa rennosti.

Hyvää sunnuntaita!<3
- I

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti